Juuret
Katri Korvela (Unelma Konkka)
Olen tuntenut
itseni juurettomaksi arokiitäjäksi,
jota ajan myrskyiset tuulet
ovat lennätelleet maan äärestä toiseen,
milloin lännestä itään,
milloin suvesta pohjoiseen
Oli minullakin
kerran
isien maalla
siellä Koivumäen rinteessä
harmaa hirsiseinäinen kotini
ympärillä vihreät pellot ja kukkivat niityt.
Sielä oli ainainen kesä ja päivänpaiste,
vilja heilimöi
ja mehiläiset nuokkuivat kissankeloissa.
Siellä oli pähkinäpuita kasvavat palteet
ja vaapukkaviidakot,
siellä samoilimme pitkät kesäiset päivät
ja toimme kotoiseen pöytään
parhaimmat herkut.
Ei ole enää
kylää, ei eläjiä.
Heidän jälkeläisensä on riepoteltu
valtavan maamme laidasta laitaan
Igarkasta Keski - Aasiaan,
Moldaviasta Kamtsatkalle.
Mutta kerran
kymmenien vuosien jälkeen
kotipuolessa käydessäni
tapasin tuntemattoman vanhuksen.
Hän katsoi minuun tutkivasti
siristäen vähänäköisiä silmään
ja sanoi sitten
äitini murteella:
Kukapas sie olet
kun on ihan niinko Korvelaisiin katsahus ?
Tiesinhän sen
että äitini oli metkuistaan kuulun
Korven Juakon nuorin tytär,
mutta se oli niin kaukaista tietoa,
ihan kuin kirjoista luettua historiaa.
Vaan kun nyt tuo vanha mummo
Jonka isä oli kaatunut Japanin sodassa
Ja nuori aviomies Saksan sodassa
(siinä ensimmäisessä)
kun tämä elävä maailman mullistuksien
silminnäkijä
sanoi minulle,
että taijatkii olla sitä Korvelan sukkuu,
ko on sellanen katsahus,
niin silloin sydämeni sävähti oudosti -
en olekaan juureton !
Syvällä on juureni
jos kerran ikivanhan inkeriläissuvun ilme
on katseessani
Web design Antti Pyykkönen